lauantai 7. huhtikuuta 2018

Hiihdellen

Olen tällainen "sunnuntaihiihtelijä" eli hiihtelen mieluiten tasaisella maalla, ja järven jäälle tehdyllä ladulla kaikkein mieluiten. En tosiaankaan hiihtele talven aikana tuhansia kilometrejä, muutamia satoja kilometrejä ainoastaan. Alkuinnostus on suurinta alkutalvella ensilumen ladulla ja retkiladulla järven jäällä tai pellolla kevättalven auringon lämmittäessä. Muina aikoina talvisydämenä hiihto ei aiheuta kovin suurta intohimoa, mutta menettelee, kun on oikea asenne ja varusteet. Sitä paitsi hiihto on niskan, hartioiden ja yläselän lihasjumituksia potevalle kevyen sisätyön tekijälle mahtava vaivojen ehkäisy- ja kuntoutusmuoto -tajusin nimittäin, että koko talvena minulla ei ole hiihdon ansiosta ollut niska-hartiaseudun vaivoja. 

Meiltä kotoa on parin kilometrin matka paikalliseen hiihto- ja maastoliikuntakeskukseen ja retkiladulle on matkaa pari sataa metriä. Retkiladulta pääsee myös hiihtokeskukseen, joten useina päivinä viikossa on tullut luikaistua ladulle. 


Hiihdän molemmilla tekniikoilla, mutta useimmiten tulee valittua perinteisen välineet. Huollatan sukset urheiluvälineliikkeessä, itse lisään pertsan suksiin ainoastaan pikavoiteita. Karvapohjasuksia minulle on suositeltu, mutta vielä en ole kokenut niitä tarvitsevani.  


Tänä talvena Jesse on innostunut hiihtämään, erityisesti saatuaan hiihto-opetusta Maaselän Ladun järjestämässä päivähoitoikäisten lasten hiihtokoulussa. Oli niin kivan näköistä, kun juniori esitteli ylpeänä oppimaansa tasatyöntöä. Lapsesta taitaa tulla äidille reipasta hiihtoseuraa.













Säätilastojen ja -havaintojen mukaan tänä vuonna kevät on pari, kolme viikkoa myöhässä tavanomaisesta keväästä ja huhtikuussa on ennätyskorkeat hanget. Sunnuntaihiihtelijä toivoo tietysti myös kevään tuloa, mutta salaa nauttii pitkästä hiihtokaudesta ja odottaa vielä kestohankia. 


-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti