perjantai 8. joulukuuta 2017

Varjossa kuusien on lottakanttiini

Vietimme Tiinan ja Kiian kanssa itsenäisyyspäivää kuntamme itsenäisyyspäivän juhlassa paikallisen reserviupseeriyhdistyksen sotahistorialliseen näyttelyyn kokoamassamme lottakanttiinissa. Näyttelyssä oli esillä sadan vuoden ajalta suomalaisia maavoimien univormuja, jalkaväen deaktivoituja käsiaseita, puolijoukkueteltta, historiallisia armeijan varusteita ja esineitä sekä lottakanttiini. 

Valmistelut alkoivat lokakuussa. kun kävimme tutustumassa Kortesjärvellä Suomen Jääkärimuseossa, josta saimme vuokrata kaksi jääkäriunivormua (uudistuotanto) sekä jääkäriliikkeestä kertovat roll-up -esitteet. Yhteistyössä hankimme lainaksi ja vuokralle univormuja, deaktivoituja aseita sekä armeijan varusteita siten, että näyttelyssä oli kaksi jääkäriä itsenäisyytemme alkuvuosilta, suojeluskuntalainen, kuusi talvi- ja jatkosodan soturia, kaksi sotilasta päällään ensimmäinen kotimainen maastopuku m62, kantahenkilökunnan edustaja päällään palveluspuku m83, vapaaehtoista varusmiespalvelusta suorittava nainen m91-maastopuvussa ja kaksi varusmiestä päällään maatopuku m05 ja lumipuku m05. Näistä en valitettavasti julkaise kuvia, sillä en ole varmistanut heiltä kuvien julkaisulupaa blogikäyttöön. 

Lottakanttiini rakentui paikallisen harrastajateatterin seinä- ja ovilavasteista, pirttikalustosta, kanttiinin tiskistä, kuusista ja erilaisista esineistä. 

Tiina edusti aikuista lottaa ja Kiia pikkulottaa. Pöydällä on rintamalla tehty puhdetyö, puinen rasia, veistetty hirvipatsas sekä sururisti vuodelta 1939.

Tiinalla on yllään äitimme ompelema lottapuku ja esiliina. 

Askartelimme kanttiiniin joulukuusten koristeiksi paperista leikattuja lumihiutaleita. 

Tässä "neidot kansan urhokkaan", Tiina ja minä omassa m91-maastopuvussani. 

Oma pieni pisteeni näyttelyssä oli lääkintämiehen perustaito eli perifeerisen laskimon kanylointi ja suonensisäisen nestehoidon aloitus. 

Lääkintämiehen laukku sotavuosilta ei sisältänyt muuta kuin hihanauhan ja erilaisia sidostarpeita. 

Perinnetyö on ollut reserviläisyhdistyksemme tärkeä toimintamuoto jo 62 vuoden ajan. Lottakanttiinin kokoamisella halusin muistuttaa naisten työn merkityksestä. Rintamakanttiinia en halunnut kuvata, koska halusin ottaa myös pikkulottien osallistumisen esille. Tähän tarkoitukseen sopi mielestäni kotirintamalla oleva kanttiini parhaiten ja olihan lotta-aate usein äidin ja tyttären yhteinen asia. 


Suomi 100 -terveisin Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti