maanantai 20. marraskuuta 2017

Himmelihommia

Meillä on työpaikalla kässäkerho, joka kokoontuu "syys- ja kevätlukukaudella" noin kerran kuukaudessa. Kässäkerhosta syntyi oheistuotteena lähes viikoittain toteutuvat kässäiltamat, kun kokoonnumme työkaverini Katin kanssa kokeilemaan toisillemme vieraita askartelu- ja käsityötekniikoita. Parasta näissä tapaamisissa on, kun aikataulu järjestyy hyvinkin nopeasti parin päivän sisällä ja usein meillä menee menee alkuyöhön saakka askarrellen, jutellen ja joskus hieman herkutellenkin. 

Viime viikolla Kati neuvoi minulle lähes kädestä pitäen himmelin askartelua muovipilleistä. Himmelin askartelu oli ollut minulla pitkään toivelistalla ja jippii -nyt osaan yhden peruskuvion koota. Innostuin askartelemaan kolmeosaisen himmelikoristeen mustista muovipilleistä ja valkoisista puuhelmistä. 







Himmeli on ollut nyt useamman vuoden ajan kovin trendikäs koriste eikä vain joulun aikaan liittyvä sisustusjuttu. Katin kanssa visioitiin, että miten kivan himmelin saisi vaikka kevätkauteen pinkeistä, keltaisista tai muista värikkäistä pilleistä ja puuhelmistä koottua. 

Minulle muovipillihimmeli tuo muistoja mummolasta, jonka keittiön katossa roikkui ympäri vuoden upea, iso, oransseista pilleistä tehty himmeli. Ilmeisesti se oli tehty 1970-luvun värikkäinä vuosina. Voi, mihin se lieneekään joutunut! Jos sen olisin löytänyt, se olisi saanut meiltä kunniapaikan keittiöstä. 

-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti