perjantai 4. elokuuta 2017

Päiväretki Hailuotoon

Teimme eilen perheen ja ystäväni kanssa päivän retken Hailuotoon, Perämeren suurimmalle saarelle. Olen käynyt varhaislapsuudessani Hailuodossa edellisen kerran, joten muistikuvat olivat melko hatarat. Matka Oulunsalosta autolautalla Hailuotoon kesti noin 20 minuuttia ja kesäaikaan lautat kulkevat päiväsaikaan 30-60 minuutin välein. Lauttamatkat ovat ilmaisia, ja kesällä osa lauttavuoroista on hyvin suosittuja, joten satamassa kannattaa olla reilusti etuajassa. 




Meille kerrottiin, että mantereella sää voi usein olla täysin erilainen kuin Hailuodossa. Niin oli nytkin, sillä sankka sumu verhosi Marjaniemeä, saaren läntisintä paikkaa ja päätepistettä, johon ajoimme satamasta noin puolen tunnin matkan. 


Marjaniemessä on vuonna 1871 valmistunut majakka, joka toimii nykyisin hotellina ja ravintolana. 


Luotsiaseman henkilökunnan asuinrakennuksia 1900-luvun alusta. 


Hailuoto on luokiteltu yhdeksi Suomen kansallismaisemista. 


Merinätkelmä


Mereltä nousi kostea sumu edelleen vaikka pahin sumu oli hälvennyt parin tunnin saaressaolon aikana. 


-edelleen lomaterveisin Anna 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti