keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Talvisia askarteluita lapsen kanssa

Meidän juniorille leikkaaminen ja vesiväreillä maalaaminen ovat mieluista puuhaa, joten teimme yhdessä muutaman talvisen askartelun.
Tämän talvisen koivumaiseman idea on itseasiassa Jessen oma ajatus. Hän leikkeli valkoisesta paperista palasia, joiden hän sanoi olevan koivun runkoja. Päivähoidossa hoitolapset olivat askarrelleet ennen joulua talvisen puun, ja se oli jäänyt Jesselle kivana askarteluna mieleen. "Piirräpä äiti runkoihin mustia viivoja!" Tein työtä käskettyä ja pian meillä oli koivuja koivukujan verran. Jesse liimasi rungot siniselle kartongille, maalasi lumiset puunlatvat akryyliväreillä sormilla painellen ja lisäsi pensselillä vielä kimalleliimaa.
Toiseen askartelumalliin sain idean Kiian aikoinaan vessapaperirullan hylsystä ja styrox-pallosta askartelemasta linnusta. 

Tein askartelua varten pohjatyöt. Lintujen vartalot tein liimaamalla massapallon vessapaperirullan hylsyn toiseen päähän kiinni ja hylsyn toisen pään litistin sekä niittasin kiinni. 
Jesse maalasi vartalot peite- ja vesiväreillä. Lintujen siivet leikkasin valkoisesta kartongista ja annoin Jessen maalattaviksi. 
Maalaamisen jälkeen, osien kuivuttua liimasin siipiin vielä toiselle puolelle värikkäät kartongit vahvistukseksi. Kiinnitin siivet vartaloon niittaamalla ja liimaamalla. Jesse liimasi linnuille nokat ja pyrstösulat. Lopuksi laitoin lankaa lintujen vartaloihin saadakseni ne roikkumaan koristeena (Huom! Lintu on hyvin etupainotteinen painavan massapallopään vuoksi, joten kiinnityslankojen kanssa voi joutua hieman kikkailemaan). 



-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti