tiistai 31. tammikuuta 2017

Pannaria pöytään!

Tunnustan olevani laiska keittiössä. Suosin helppoja ja nopeita, vähällä vaivannäöllä tehtäviä herkkuja. Pannari on sellainen; uunin lämmetessä perusaineet sekaisin, ja tekeleen saa unohtaa puoleksi tunniksi uuniin. Pannukakussa arvostan sen muunneltavuutta, saa suolaista ja makeaa, lihaisaa ja vegeä, tai ihan perusversion lisäkkeeksi voi tehdä täytteitä blinien tapaan.

Pinaattipannari on huippuhyvä arkiruoka, siitä kirjoittelin viime keväänä. Voit kurkata sen reseptin tästä linkistä. Toinen ruokaisa pannari, jota tykkään tehdä on jauhelihapannari. Pizzatyyppinen, mutta ilman taikinan painelua uunipellin nurkkiin.

Peruspannarin pohjaohje:
     3 munaa
     7 dl maitoa
     3 dl jauhoja
     1 tl suolaa

Jauhelihapannariin tulee lisäksi 400 g jauhelihaa, 1 pss tacomaustetta, n. 1 dl paahdettua sipulirouhetta sekä 150 g emmental-juustoraastetta. Paistettu jauheliha maustetaan tacomausteella ja sirotellaan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pannaritaikina kaadetaan päälle. Sen jälkeen ripotellaan pannariin sipulirouhe ja juustoraaste. Paisto 200 asteessa n. 35 minuuttia. Tuore paprika on myös hyvä makulisä tähän ennen paistoa.


Viime viikonloppuna sain yökylään parhaan ystäväni (ja tyttäreni kummitädin) ja sovittiin, että tehdään jotain pannaria illan mittaan mutusteltavaksi. Koska ystäväni on maitotilan tyttöjä, hänellä oli tuliaisena ternimaitoa. Siitä teimme maukasta tomaatti-fetapannaria. Ternimaidon paksuuden vuoksi emme tarvinneet hyytymiseen kananmunia, mutta tavalliseen maitoon tehtynä toimii varmasti tuolla peruspannarin ohjeella.


Viipaloitiin neljä tomaattia, jotka aseteltiin hetken aikaa uunissa hyytyneen pohjan päälle. Lisäksi ripoteltiin paketillinen (100 g) valkosipuli-salaattijuustoa. (Paketissa olleet valkosipulin kynnet murskattiin taikinan sekaan.) Päälle tuli 150 g juustoraastetta. Paisto samoin kuten jauhelihapannarissa. Uunista tulleen pannukakun päälle hienonnettiin tuoretta basilikaa.

Tomaatti, valkosipuli, basilika ja salaattijuusto - klassinen makuyhdistelmä, toimii joka kerta. Niin myös pannarissa.
Ihanasta ternimaidosta säästettiin loput aamupalapöytään paistettaviin räiskäleisiin. Hyvä ruoka hyvien ystävien kera on parhaita asioita elämässä!

Maukasta kevään odotusta!
-Tiina (propsit myös Sinille)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti