sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kuppikakkukoristeet joulukuuseen

Kuppikakut tuntuvat edelleen usean vuoden huumasta huolimatta olevan "pop" niin kankaissa, sisustuksessa, leivonnassa kuin askartelussakin, joten teimme eilen lasten kanssa kuppikakkukoristeita joulukuuseen ripustettavaksi. Ja kun tänään oli aurinkoinen pakkaspäivä, oli helppo saada valokuvat onnistuneesti kuvattua. Valon väheneminen asettaa haasteensa tällaisille harrastelijabloggareille, joten täytyy toivoa valoisia päiviä viikonlopuille, jolloin "päivännäöllä" ennättää kuvaamaan. 
Koristeisiin tarvittavat välineet ovat tässä. 
Ensin pienet alumiinifoliovuoat täytettiin pursottamalla pikkuruisella tyllalla W&N:n muovailutahnaa kuppikakun kuorrutteen malliseksi keoksi. Tahna on huoneenlämmössä kuivuvaa ja sitä voi käyttää esimerkiksi mixed media -töissä antamaan töille struktuuria. Uskoisin, että myös raksahommista tuttua tiivistysmassaa (hinnaltaan edullisempaa kuin tässä käyttämämme muovailutahna) voisi käyttää pursotteena, mutta ei ehkä noin pienen tyllan kanssa vaan mieluummin suoraan tiivistysmassatuubista. 
Jessestä oli hauska tehdä pursotusta Tiina-tädin kanssa. 
Kiia sai ikänsä ja kokemuksensa puolesta pursottaa melkein itse. 
 Kuppikakut koristeltiin kimaltavalla hileellä ja punaisella kirsikkaa tarkoittavalla  helmellä. 
Kiinnitysmekanismiksi laitettiin rautalangasta taivuteltu koukku. Koristeiden annettiin kuivua huoneenlämmössä noin vuorokauden ajan. 
Tulipa kauniita! Tästähän voisi tehdä vuotuisen perinteen, askarrella lasten kanssa joka vuosi uusia kuusenkoristeita. 


-Anna ja Tiina

2 kommenttia: