maanantai 17. lokakuuta 2016

Sontsan alla


Ennen joulua tulevat kai syyssateet, joten eilen askartelimme Jessen kanssa roikkuvia sateenvarjoja. Askarteluidea on alunperin kerran Kiialta saamassani sateenvarjokoristeessa, jossa helmien tilalta Kiia oli käyttänyt kartongista leikattuja sadepisaroita. Vaikka en olekaan varhaiskasvattaja enkä opettaja, mutta pyrkimykseni on askartelun ohella harjoituttaa lapsen taitoja, tässä askartelutapauksessa hienomotoriikkaa, laskemista ja värien tunnistusta sekä keskittymistä. 


Ensin annoin Jesselle maalattavaksi leikkaamani sateenvarjokappaleet. Maalien kuivuttua liimasin kappaleet yhteen ja tein helminauhoja varten reiät sateenvarjojen alareunoihin. 


Pujotin langan parsinneulan silmään ja annoin Jessen pujotella puuhelmiä lankaan neulan avulla. Jesse on niin ihanan innokas askartelija, ja toivottavasti innostus säilyy jatkossakin. :)


Tulipa aika kivoja ja värikkäitä koristeita! 



 -Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti