keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Finelin aarteita

Viime viikolla sorruin kaupantekoon, kun oli niiiiiin kauniita Finelin astioita tarjolla, suorastaan tyrkyllä. Minun kohdalleni ei osu naurettavan halpoja löytöjä, mutta pidän itseäni onnekkaana näiden aarteiden osalta. 

Finelin tuotannosta en kerää missään nimessä kaikkia pannuja, patoja tai kulhoja vaan ainoastaan mielestäni erityisen kauniita ja käyttökelpoisia astioita. 


Tämä Kesti-sarjan litran kahvipannu Raija Uosikkisen Maaret-koristeella oli ollut haaveenani pitkään. Samalla koristeella ja samaa sarjaa minulla on keltainen ja punainen pannu, molemmat puolentoista litran vetoisia. Maaret-kuviointia käytettiin astioiden lisäksi myös ainakin valaisinkupujen ja liesilevysuojien koristelussa. 


Osuipa kohdalleni myös Kaj Franckin suunnittelema ja Gunvor Olin-Grönqvistin Sydän-kuviolla koristeltu kolmen litran kulho. 

Tätä Franckin vuonna 1959 muotoilemaa syvää emalikulhoa valmistettiin vielä 1980-luvulla. Kulhoa valmistettiin aluksi kolmen litran vetoisena, mutta 1970-luvulla tuotantoon otettiin myös 1,6 litran kulho. 

Kulhomallin seripainokoristeiden kulta-aika ajoittuu mielestäni 1960-luvulle, jolloin sellaiset suunnittelijat kuten Esteri Tomula, Raija Uosikkinen ja Gunvor Olin-Grönqvist ilahduttivat kansalaisia pirteillä, iloisilla ja tyylikkäillä koristeillaan. 

-Anna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti